Väinö Linnan seura

Sarjakuvakurssi

Nuutajärven Lasikylä, Nuutajärven Lasikylän Lasikoulun luokka
30.-31.7.2009 klo 15.00-18.30

Kurssilla tutustutaan tekemisen kautta sarjakuvakerronnan perusteisiin. Suunnitellaan hahmoja, kirjoitetaan pieniä tarinoita ja muokataan tarinat sarjakuvalliseen muotoon. Käydään läpi esim. ruutusommittelun, kuvakokojen ja -kulmien vaikutusta sarjakuvan luettavuuteen. Leikitellään tekstin ja kuvan yhdistelmällä. Pohditaan piirrosjäljen ja tarinan vaikutusta toisiinsa. Hienosti sanottuna siis paneudutaan sarjakuvan muodon ja sisällön suhteisiin. Yksinkertaisemmin sanottuna piirrellään sarjiksia ohjatussa ympäristössä. Tavoitteena on, että jokainen osallistuja valmistaa kurssilla alusta loppuun oman sarjakuvakertomuksensa.

Kohderyhmä
Kurssi soveltuu kaikenikäisille ja osallistujalla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta sarjakuvan teosta.

Välineet
Kurssilla on käytössä lyijykyniä ja ohuita tusseja, mutta osallistuja voi ottaa myös omia piirros- ja väritysvälineitä mukaan.

Kouluttaja
Kurssin ohjaajana toimii tamperelainen sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija Ville Pirinen. Hänen piirtämistään sarjakuvista pitkäikäisin on Pauli Kallion käsikirjoittama Ornette Birks Makkonen, joka ilmestyy nykyisin Soundi-lehdessä.

Kurssin hinta on 20 euroa.

Kurssin järjestää Tampereen kesäyliopisto yhteistyössä Yhteinen Pentinkulma -hankkeen kanssa.

Ilmoittautumiset 16.7.2009 mennessä http://www.tampereenkesayliopisto.fi/

<<< Takaisin ohjelmaan

Päivitetty 10.8.2009

Väinö Linnan seura   |   PL 33, 31761 URJALA   |   puh. 040 335 4268   |   simo.laitakari(at)urjala.fi