KIRJAILIJABLOGI: Kaunotarten ja hirviöiden kamppailu

Piia Leino: Ruma kassa. Johnny Kniga 2016

Piia Leinon esikoisromaani Ruma kassa esittelee romaanin nimen mukaisen päähenkilön ja minäkertojan, 28-vuotiaan Sariannan, äärimmäisessä tavallisuudessaan jo poikkeuksellisen naisen. Romaanin alku kuvaa minäkertojan arkea kaupan kassalla asiakkaiden pilkkaamana, toisteisen työn uuvuttamana ja iltaisin television äärellä turtuvana. Yliopisto-opinnot ovat jääneet kesken, miehet eivät Sariannaa huomaa, ja naisen ajatusmaailmaa hallitsevat omaan kehoon ja persoonaan kohdistuvat itseinho ja häpeä. Eräänä päivänä Sarianna, nainen joka omien sanojensa mukaan näyttää passikuvissaan aina Kuopiolta ja lomakuvissaan siskonmakkaralta, saa kuitenkin kutsun uuden tosi-tv-sarjan kuvauksiin. Naisessa herää varovainen toivo. Voiko taviskin päästä osalliseksi huomiotalouden hohteesta:

”Telkkari oli elämäni suola, pippuri ja yrtit ja oli jotenkin julkea ajatus, että voisin olla tekemässä sen sisältöä. En ollut niitä, jotka halusivat tavata idoleitaan, sillä jos joku asia oli mahtava, miksi sotkea siihen minua? Mutta toisaalta… kun kerran olin tehnyt monet asiat kuten muutkin, runnonut itseni ulos synnytyskanavasta, kasvanut proteiineista ja hiilihydraateista, muokannut aivojeni synapseja yhdessä maailman parhaista peruskouluista, niin miksi minä en voisi tehdä tv-työtä siinä missä joku muukin, vaikka sillä muulla olisikin pienempi nenä. Ajatus lämmitti, vaikka se olikin vain järjen ääni, tunteen vähäpätöinen kriitikko.”

Sarianna riuhtaisee rohkeasti itsensä irti tutuista kuvioista ja lähtee mukaan uuteen ohjelmaan. Paljastaessaan makkaransa ja vatsaröllykkänsä bikineissä tapahtuvan koekuvauksen aikana Sarianna asettaa itsensä alttiiksi maailmalle, suuntautuu ulospäin entisestä elämästään, jossa hän on keskittynyt piileskelemään, katoamaan ja vähättelemään omaa tavallisuuttaan. Romaani onkin yhdeltä tasoltaan nuoren naisen kasvukertomus. Sariannan liioiteltu itseinho tekee kuitenkin hahmosta karikatyyrin ja myös muut romaanin hahmot ovat ennen kaikkea paperisia tyyppejä, valittujen ominaisuuksiensa kimppuja. Romaanista kasvaakin yksilöpsykologisen kuvauksen sijaan terävä aikalaissatiiri, joka pureutuu tyyppigalleriansa avulla aikamme viihdebisnekseen ja erityisesti naisen rooliin siinä. 

Tosi-tv ei televisio-viihteen lajina aina antaudu helposti uskottavan satiirin tai parodian kohteeksi, sillä se sisältää jo itsessään äärimmilleen kärjistettyjä asetelmia, liioiteltuja tunteita ja koomisia stereotypioita. Kaunokirjallisen satiirin ja parodian keinot ovat näin jo ikään kuin valmiiksi tyhjiin ammennetut. Erityisesti Ruma kassa -romaanin selkein kohde, tosi-tv-sarja Viidakon tähtöset, on kuin itsensä parodiaa. Viidakon tähtösissä Seiskapäivää-julkisuudesta tutut kaunottaret kilpailevat eksoottisessa lomakohteessa rahasta, ja sarjan viehätys perustuu katsojalle rakennettuihin valmiisiin tunnepositioihin. Rahasta itsensä nolaavat tähtöset herättävät katsojassaan pahennusta, kilpailuasetelman synnyttämät kissatappelut saavat katsojan kokemaan ylemmyyttä puhumattakaan kuumasta ilmastosta ja kilpailijoiden vähäpukeisuudesta, jotka tekevät katsojasta tirkistelijän.

Leinon romaanin fiktiivinen realitysarja Kaunottaret ja hirviöt vie mukailemansa konseptin vieläkin pidemmälle. Kuvauksissa toisiaan vastaan asetetaan kauniiden ja rumien naisten ryhmät. Kilpailijoille itselleen nöyryyttävä konsepti paljastuu vasta kuvausten alettua. Bikiniasuiset naiset kamppailevat viidakossa toisiaan vastaan, ja tuotantoyhtiö usuttaa rumia ja kauniita naisia tukkanuottasille. Romaanin temaattisessa keskiössä ovatkin naiset ja näiden keskinäiset suhteet. Jo romaanin alussa esiintyvä Sariannan äidin hahmo osoittaa, minkälaista tuhoa naiset voivat toisilleen aiheuttaa, sillä Sarianannan itseinhon taustalla on selvästi dominoiva ja tytärtään kaikin tavoin lannistava äiti. Samalla tapaa tuhoisiksi näyttävät muodostuvan kaunotarten ja hirviöiden välit televisiosarjan kuvauksissa.

Leinon romaanin tyyli mukailee kohdettaan, kerronta on sujuvaa, vaivatonta ja kevyttä, intiimin tunnustavaa ja emootioilla kyllästettyä kuin tosi-tv:tä parhaimmillaan. Alkuun romaanin hahmogalleria vaikuttaa sekin kuin tuotantotiimin käsikirjoittamalta: viidakossa kisailevat missit ja mallit ovat itsekeskeisiä tyhjäpäitä, rumilusnaiset älykkäitä mutta katkeria. Romaanin edetessä Leino punoo kuitenkin tekstiin näiden valmiiden asetelmien murtumia. Naiset alkavat oivaltaa, että rumien ja kauniiden naisten vastakkainasettelu on lopultakin keinotekoinen: tuotantoyhtiön juoni, jolla ohjelmasta käsikirjoitetaan myyvä. Romaania voidaankin lukea allegoriana yhteiskunnalle, jossa naisia kannustetaan keskinäisen solidaarisuuden sijaan jatkuvaan kilpavarusteluun. Aluksi lähes viivoittimella vedetyt rajat kauneuden ja rumuuden välillä liudentuvat nekin voimaannuttaen niin Sariannan kuin lukijankin hyväksymään kaikenlaisten kehojen yhdenvertaisuuden:

”Lähes kädenlämpöinen vesi hyväili nilkkojani ja tajusin sen kietoutuvan yhtälailla kaikenmuotoisiin. Missi-Meten sirot nilkat olivat sille yhtä hellittävät kuin minunkin. Vetäisin harmaan mekkoni pään yli ja viskasin rannalle, tuulenvire maisteli vatsanahkaani ja piti siitä.”

Maria Laakso
Kirjoittaja on filosofian tohtori, yliopisto-opettaja ja Väinö Linnan seuran hallituksen jäsen.