KIRJAILIJABLOGI: Lavarunoutta kansissa

Kalle Talonen: Seiniin kirjoitetut (Kolera, 2015)

Pentinkulman päivien E80-esikoiskirjailijaseminaariin kutsuttu Kalle Talonen (s. 1978) on turkulainen lavarunoilija ja radiojuontaja-toimittaja. Hänen esikoisrunokokoelmansa Seiniin kirjoitetut (Kolera, 2015) sisältää notkeita, pohjavireeltään realistisia runoja, joissa on rosoista kieltä. Rakkaussuhteen päättymistä kipuileva runon minä ei romanttisen siirappisia sanoja tunne vaan huutaa: ”Perkele / mä haluan takaisin sun kookoksen ja oksattoman koivuklapin tuoksuiseen / elämääsi”. Ja mikäpäs tässä – voihan sitä rakkaudesta tällaisinkin sanankääntein runoilla.

Talosen runokokoelman nimen tausta paljastuu mottotekstissä:

”Jos seiniin kirjoittelu ei lopu, seinät poistetaan” – seinäkirjoitus Pub Hunter’s Innin sittemmin poistetussa WC:n väliseinässä, kirjoittaja tuntematon

Mottoruno vihjaa siitä, mihin kirjalliseen traditioon kokoelma kuuluu. Pub Hunter’s Inniin on voinut törmätä jo 1990-luvulla aloittaneiden turkulaisten miesrunoilijoiden tuotannossa. Sukkahousut päässä runojaan lavalla 1990- ja 2000-luvulla esittänyt Tapani Kinnunen sekä Sammakko-kustannusliikkeen perustaja Seppo Lahtinen ovat muiden muassa viitanneet teksteissään samaan kuppilaan.  Baarien oksennuksensekaisista vessoista poimi kirjoihinsa säkeitä myös Pentti Saarikoski, monien suomalaisten nykyrunoilijoiden ihailun kohde. Talosen esikuvat Saarikoski ja Kinnunen molemmat seikkailevatkin runoissa omilla nimillään.

Talonen osoittaa mottorunossaan velkansa kirjallisille esikuvilleen, ilmoittaa, että tässä olen ja tämänkaltaisesta maailmasta poimin aineksia rosoiseen runouteen. Pelkkää lähikapakkarunoutta Talonen ei kirjoita: teksteissä on myös yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Suomalaisen miehen kokemusta kirjaavissa runoissakin esille nousee laajempia kysymyksiä miehen roolista, kasinotalouttakin kommentoidaan.

Kokoelman osastojen nimet viittaavat runouden kirjoittamisprosessiin. Otsikot voi mainita, sillä ne avaavat kirjoittajansa poetiikkaa eli tapaa kirjoittaa runoja: ”Ikean lyijykynällä kirjoitetut runot”, ”Puotilan Valintatalossa lottokupongille kirjoitetut runot”, ”Hetki ennen Kupittaata kirjoitetut runot”, ”Postikorteille ja lasinalusiin kirjoitetut runot”, ”Keittiön ikkunasta lentäneet runot” ja ”Saunan jälkeen kirjoitetut runot”. Osastojen nimien perusteella runojen aines on uutettu arjen kokemuksista, vaikka Talonen viljeleekin runsaasti myös viittauksia eri puolille kirjallisuuteen ja nykykulttuuriin: Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen tai Eino Leinon rinnalla samanarvoisina ovat viittaukset populaarikulttuuriin, kuten Big Brotheriin.

Talosen runoissa yllättävä elementti katkaisee usein realistisen tekstin; voi kuvitella, että lavalla luettuna teksti toimii vielä paremmin kuin luettuna. Esimerkiksi runo ”Kalevi otti kahvit mukaan seminaariin” on nimensäkin perusteella kuvaus päähenkilöstä Kalevista, joka osallistuu seminaariin, mutta käyttää aikansa siellä eväsastioittensa pesemiseen. Runon lopussa paljastuu, että minigrip-pusseissa eväitään säilövä Kalevi onkin seminaarin asiantuntijapuhuja. Koominen efekti on taattu, kun runon alkuun ladatut odotukset tekstin etenemisestä murtuvat. Tämä tekniikka toimisi myös lavalla luettuna.

Kun 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa suomalaisissa kirjallisuuslehdissä (esimerkiksi Parnasso ja Tuli & Savu) esiteltiin aikakauden suomalaista runoutta, tyypillinen yleistys oli, että toisaalta on akateeminen helsinkiläinen runous, joka pyörii Nuoren Voiman liiton ympärillä. Toisaalla on taas turkulainen runoliike, jolle tyypillisinä piirteinä pidettiin katurunoutta ja alkoholihuuruisen elämän ihailua Charles Bukowskin, Jack Kerouacin ja amerikkalaisten beat-runoilijoiden jalanjäljissä. Vuosituhannen taitteessa Suomeen rantautui myös Atlantin valtameren takaa Poetry Slam -perinne: siinä runoilijat lukevat yleisön edessä omia tekstejään ääneen, ja paras palkitaan.

Seiniin kirjoitetut on kiinni niin turkulaisessa runoliikkeessä kuin myös beatpoetiikassakin. Tekstit voi kuvitella lavalle, sillä niiden puhuja säilyy tekstin mittaan samana ja niissä on selkeä kertojan ote.

Outi Oja
Kirjoittaja on Väinö Linnan seuran hallituksen jäsen ja kirjallisuudentutkija.