KIRJAILIJABLOGI: Jokainen meistä on taiteilija

Heikki Kännö: Mehiläistie. Sammakko 2017.

En säästä mielipidettäni arvion loppuun, vaan sanon heti suoraan: Mehiläistie on loistava romaani. Tekisi mieli sanoa: se on kammottavan hyvä. Romaania haluaa lukea hitaasti, ettei se lopu, sen kanssa haluaa jäädä keskustelemaan.

Mehiläistie on yksi ehdottomasti vuoden kiinnostavimpia kirjoja – ja vieläpä esikoinen! Oikeudenmukaisessa maailmassa se saisi valtavasti huomiota.

Tänä vuonna on ilmestynyt monia taideaiheisia romaaneja. Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat, Mila Teräksen Schjerfbeck-kirja Jäljet, Venla Hiidensalon Edelfelt-teos Sinun tähtesi. Heikki Kännön Mehiläistien keskiössä on saksalainen käsitetaiteilija Joseph Beuys (1921-1986).

Beuys toimi Luftwaffen pilottina toisessa maailmansodassa. Vuonna 1943 hänen koneensa sai osuman ja putosi Krimin lumiseen vuoristoon. Beuysin löytäneet paimentolaiset käärivät vakavasti loukkaantuneen miehen eläinten rasvaan ja käärivät huopiin. Tai niin hän on ainakin kertonut.

Kokemus, fiktiivinen tai ei, oli käännekohta, sillä myöhemmin nämä samat materiaalit toistuivat Beuysin tuotannossa. Mies uskoi, että jokainen meistä on taiteilija, jokainen tavallinen aamu voi muuttua performanssiksi. Beuys oli taiteilija vuorokauden ympäri. Romaania lukiessa pohtii, oliko mies hullu vai nero.

Mehiläistien juoni on niin arvoituksellinen, jopa merkillinen, että jätän palapelin lukijan käsiin. Tämä kirja ei olisi tarvinnut edes takakansitekstiä; olisi ollut kiinnostavaa lukea kirjaa ilman mitään ennakko-odotuksia.

Helppo ratkaisu olisi ollut kirjoittaa Beuysista minäkertoja, mutta niin Kännö ei ole tehnyt. Taiteilijaa lähestytään yllättävistä näkökulmista, eri vuosikymmeninä, Berliinissä, Düsseldorfissa, New Yorkissa. On okkultismista kiinnostunut natsipomo, on kaksi Itä-Saksasta paennutta, perinteistä taidemaailmaa halveksivaa fluxus-taiteilijaa, on sarjamurhaava psykopaatti, on Beuys.

Taiteilija ja graafinen suunnittelija Heikki Kännö houkuttelee lukijaa pohtimaan olennaisia kysymyksiä, kuten mitä taide on, mikä on sen tehtävä. Voiko taide olla alkuvoima, jonka älyllinen elämä poimii käyttöönsä? Voiko olla niin, ettei ihminen ohjaa taidetta vaan taide ohjaa häntä? Ja nämä ovat vasta yksinkertaistuksia –

Lukekaa ja yllättykää!

Terhi Rannela

Kirjoittaja on kirjailija ja Väinö Linnan seuran hallituksen jäsen