KIRJAILIJABLOGI: Mielen meri ja maailman luomisen problematiikka

Niina Oisalo: Valaan silmä, pilvien hai (Kustantamo Kolera, 2017; Piirrokset Susinukke Kosola)

Niina Oisalon (s. 1977) esikoisrunokokoelmasta Valaan silmä, pilvien hai mieleen tulee aforistinen lohkaisu ”Kun luot, luo maailma”. Tamperelaisen Lauri Viidan Moreenista (1950) poimittu kirjoittamisen filosofiaa kuvaava lausahdus voisi myös olla tamperelaislähtöisen esikoisrunoilija Oisalon kynästä, sillä kokonaista ja omaehtoista runomaailmaa Oisalokin kokoelmassaan luo.  Maailmaa muovataan alkutekijöistään lähtien toiseen olomuotoon. Runomaailmaa ja yksittäisiä runoja pitää kasassa runon minä, joka tuntuu pysyvän samankaltaisena uskaliaana etsijänä ja ihmettelijänä kokoelman alusta viimeiseen runoon saakka.

Kokoelman nimi Valaan silmä, pilvien hai antaa lukuohjeen Oisalon runomaailmaan.  Valas ja hai veden eläiminä liittyvät valtameriin ja maanalaiseen maailmaan. Silmä symbolina viittaa näkemisen merkitykseen, kun taas pilvet ovat tuonpuoleista, ihmisen ja eläinkunnan maailman yläpuolista ainesta. Perinteistä modernistisen runouden vastaavuuksien runousoppia, tekee mieli tokaista. Kyse on ihmettelystä elämän synnyn edessä.

Oisalon rakentama runomaailma heijastaa maailman eri tasojen yhteyksiä toisiinsa. Kuvataan myös erilaisia materiaaleja, joista maailmaa luodaan – on virtaavia elementtejä, kuten vettä ja merta, mutta on myös tuhatvuotista, pysyvää, kuten moreenikalliota ja kiveä. Näiden havaintojen pohjalta lukija helposti voi muodostaa analogioita maailman luomisen ja taiteellisen luomisen välille; niin kuin maailma on rakentunut muinoin, samalla tavalla taidetta luovan ihmisen ajattelussa korostuu luominen – todellisuutta rakennetaan. Taiteilijalle mielen meri tarjoaa elämän pidot. Niin maailmassa kuin myös maailmaa luovan taiteilijan ajattelussa kaikki on prosessissa – me arvelemme, mistä olemme tulossa ja minne olemme menossa, mutta emme tiedä suuntaa; me etsimme sitä.

Oisalon runomaailma lähtee rakentumaan evoluutioteorian isän Charles Darwinin (1809–1882) nimiin pannusta motosta lähtien: ”Ensiksikin tiedetään aivan liian vähän yhdestäkään eliöstä, jotta voitaisiin sanoa, millaiset vähäiset muutokset ovat tärkeitä ja millaiset eivät.” Darwin seikkailee runojen maailmassa myöhemminkin ja on esillä niin nimenä kuin ajatusten piilotettuna generoijanakin. Darwiniin viittaava mystinen motto on runokokoelmaa kannattavan ihmettelyn idean alkulähde. Kun emme tiedä täsmällisesti maailman synnyn vaiheita yksityiskohtaisesti, meidän on hyvä pysähtyä ihmettelemään, missä elämme. Tätä ihmettelyä harjoittaa Oisalon runojen minäkin.

Oisalon modernistisia runoja ei kannata lukea yksittäisinä runoina, koska kokoelma rakentuu vahvasti maailman luomisen keskeisidean ja -kuvaston varaan. Runomaailmaa pitää kiinni yhtenäinen runon puhuja, joka on maailmojen kokoaja ja joka elää biologisten realiteettien keskellä: ”polut voivat johtaa harhaan, lämpö vaihtua / jääkaudeksi, jos äkkiä, aurinkoa ei olisi”. Biologiset realiteetit vaikuttavat siihen, miten maailma lähtee rakentumaan: ”monen tuhannen ja tuhannen kuunkierron jälkeen, nousee bakteeri, / se puskee ja ähisee, ja / sitten ollaan taas tässä”.

Vaikka kokoelma ei ole eksplisiittisen yhteiskunnallinen, sitä voi halutessaan lukea sellaisena: se vie pohtimaan maailman synnyn taustoja, maailman tämänhetkisyyttä ja ihmisen roolia kaiken keskellä. Kun lukija lukee säkeitä, joissa kyseenalaistetaan ihmisen roolia ja merkitystä evoluutiossa, esille nousee yhteiskunnallisesti merkittäviä kysymyksiä: mitä ihminen tekee tälle maailmalle? Mihin Oisalon runoissa kuvattu prosessuaalisuus päättyy, jos päättyy?

Kirjan nimi korostaa näkemisen ensisijaisuutta, mutta runot ammentavat kaikista eri aisteista tasapuolisesti. Kustantaja Susinukke Kosolan piirtämät roiskeiset kuvat korostavat runoissa ilmenevää maailman rakentamisen prosessia visuaalisesti. ”Jos hajaantuu riittävästi tavoittaa toisen”, kuten yhdellä sivulla kokoelmassa todetaan. Visuaalinen asettelu ja kuvat tukevat kokoelmassa keskeistä etsinnän ideaa.

Olin kesäkuussa kuuntelemassa Jyväskylässä Keski-Suomen kirjailijoiden Sähköklubissa Oisalon runoja, jotka sopivat yllättävän hyvin lavalla kuunneltaviksi, koska niissä on yhtenäisen tematiikan ansiosta kerronnallista jatkuvuutta. Kuuntelemista auttaa sekin,  että runon puhujan ääni on helposti tunnistettavissa.

Oisaloa ja hänen runojaan pääsee kuuntelemaan myös Pentinkulman päivien tapahtumissa elokuun alussa Urjalassa. Hän on yksi kahdestatoista kirjailijasta, jotka on kutsuttu esikoiskirjailijoille suunnattuun E80-seminaariin Pentinkulmalle.

Outi Oja

Kirjoittaja on Väinö Linnan seuran hallituksen jäsen ja suomen kielen ja kirjallisuuden yliopistonlehtori Tukholman yliopistossa.