Väinö Linnan seura

Runotori

Urjalan torilla pe 6.8. klo 9:30-10:00.

Vapaa pääsy.








Kuva, Samuli Vuorinen

Susanna Taivalsalmi

Runotorin nuoret runoilijat

Tamperelaisen runoilija ja kirjailija Susanna Taivalsalmi (s. 1982) aloitti kirjailijana näyttävästi voittamalla vuoden 2007 valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun. Ensimmäisen teoksen, Pieni verenkuva -runokokoelman kantavina teemoina ovat rakkaus ja kuolema. Susanna Taivalsalmi on lisäksi palkittu kahdesti Pirkanmaan kirjoituskilpailussa, vuosina 2005 ja 2006. Taivalsalmen toinen kokoelma Kirjallinen pelonteko julkaistiin maaliskuussa 2010. Taivalsalmi on opiskellut kirjoittamista Viita-akatemiassa ja toimii Viitapiiri ry:n hallituksessa. Pirkkalaiskirjailijat ry:n jäsen Taivalsalmi on ollut vuodesta 2008.

Kuva, Susanna Taivalsalmi

Jani Salminen

Urjalalaissyntyinen Jani Salminen (s. 1977) rakastaa ihmisvilinää ja betonilähiöitä. Urbaani bohemia-runokokoelman julkaisseen Salmisen runominä on tupakoiva, alkoholia vähän käyttävä. Tarkastelee maailmaa avoimin, mutta kriittisin silmin. Pohdiskelee politiikkaa, jossa tietää paikkansa. Suvaitsee kaikkea paitsi suvaitsemattomuuta, epäonnistuu naissuhteissa. Miettii Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta, käy loputonta eksistentaalista painia ympäröivän maailman kanssa, siitä miten sinne itsensä sovittaa. Salmisen runominä kyseenalaistaa kaiken, koska ei ole mitään asiaa, joka vain olisi lähtökohtaisesti jotenkin.

Lisätietoja kirjailijoista ja teoksista:
Kustannusliike Robustos (Kirjallinen pelonteko)
Wikipedia (Susanna Taivalsalmi)

Mediapinta (Jani Salminen)

<<< Takaisin ohjelmaan

Päivitetty 7.8.2010

Väinö Linnan seura   |   PL 33, 31761 URJALA   |   puh. 040 335 4268   |   simo.laitakari(at)urjala.fi